Muualta Lapista

Inarin kunnallinen perhepäivähoito täytti 50 vuotta –”Ihanat lapset ovat tämän ammatin suola, eihän tätä voisi tehdä, jos ei työstä tykkäisi”

– Onhan tämä työ välillä haastavaakin, kun periaatteessa teen kaikki asiat yksin päivän aikana. Mutta työn suola ovat juuri lapset. Lapset ovat lähellä sydäntä ja eihän tätä työtä voisi tehdä, jos ei tästä tykkäisi. Sanoisinkin näin, että lasten on maailma, vakuutti Inarin kunnan perhepäivähoitaja Heli Magga, kun Ivalon päiväkodin vuoroyksikössä muisteltiin perhepäivähoidon historiaa.

Kunnallisen päivähoidon järjestäminen Suomessa aloitettiin vuonna 1973, jolloin päivähoitolaki astui voimaan. Inarissa kunnallinen päivähoito aloitettiin 1.10.1974 perhepäivähoitona, kun kuntaan perustettiin 12 perhepäivähoitajan tointa.

Samana syksynä kansalaisopisto järjesti ensimmäisen perhepäivähoitajakurssin. Kunnallinen päivähoito laajeni vähitellen ja vuosittain perhepäivähoitajien määrää lisättiin siten, että vuoden 1976 lopussa perhepäivähoitajia oli työssä 35.

Perhepäivähoitajien toimia Inarin kunnassa lisättiin tasaisesti ja suurimmillaan perhepäivähoitajien lukumäärä oli vuosina 90-91, jolloin kunnassa oli työsuhteessa lähes 80 perhepäivähoitajaa. Perhepäivähoidossa hoidettiin myös ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa tarvitsevia lapsia.

– Päivähoidon tarve oli suurimmillaan vuonna 1985, jolloin päivähoidon piirissä oli yhteensä 369 lasta. Tällöinhän Ivalossa toimi vielä Reiman tehdaskin, joka työllisti paljon lasten vanhempia. Kunnassa järjestettiin tähän aikaan myös iltapäivähoitoa ja kesäajan hoitoa 1 – 2 -luokkalaisille koululaisille, kertoi varhaiskasvatusjohtaja Pirkko Saarela.

50-vuotiskahveilla käväisi myös ivalolainen perhepäivähoidon veteraani Aila Latvala, joka aloitti perhepäivähoitajana tasan 50 vuotta sitten. Latvala muisteli lämmöllä aikaansa perhepäivähoitajana.

– Minähän kävin nuorena tyttönä Ivalon Emäntäkoulun ja tykkäsin lastenhoidosta sielläkin. Minä tarkoituksella joskus vaihdoin navettavuorot lastenhoitovuoroon. Emäntäkoulussahan oli lastenkoti, jossa oli siihen aikaan ihan sijoitettuja lapsia. Ne lapset olivat siellä yötä päivää ja minä tykkäsin olla siellä. Eihän lastenhoito minulle mitään kummallista ollut, kun olenhan kotona joutunut hoitamaan sisaruksiakin. Siihen aikaan isommat hoisi pienempiä, muisteli Latvala.

Hän muisti senkin, että sosiaalijohtaja Liisa Timisjärvi ja silloinen sosiaaliohjaaja Anna-Maija Veijola kävivät heillä kotona tarkastamassa, miten siellä asutaan ja voiko sinne lapsia ottaa. Aila oli keskustellut ennen työn aloittamista perheensä kanssa ja he olivat yhtä mieltä siitä, että yöhoitoon lapsia ei tulla ottamaan. Hänellä olikin koko ajan lapsia vain päivähoidossa.

– Emäntäkoulun pohjalta kävin sitten kansalaisopiston perhepäivähoidon kurssin. Olin nuori ja siinähän minä sain itselleni hyvän ammatin. Tykkäsin työstäni alusta lähtien. Minulle sopi se, että ei tarvinnut aamuisin lähteä kotoa mihinkään vaan se työ tuli ikään kuin sinne kotiin.

Latvala naurahti, että hän toisaalta työpäivän jälkeen yritti harrastaa kaikenlaista ja silloin tuntui siltä, että on ihan mukava käydä harrastamassa kodin ulkopuolella.

– Minusta tuntui siltä, että vapaa-ajalla on hyvä päästä vähän kotoa pois ja niinpä minä kuljin kaiken maailman käsityökurssit ja vesijumpat. Sitä vähän kaipasi aikuisten ihmisten tapaamista. Mutta meillä oli erilaisia perhepäivähoitajia, eikä se kaikille edes ollut niin tärkeää päästä kotiympyröistä pois vapaa-ajallakaan.

Joku voi ajatella, että perhepäivähoitaja puurtaa päivästä toiseen yksin ilman mitään vertaistukea. Aila Latvala vakuuttaa, että ei asia näin ole, sillä aina on ollut tarjolla tukea.

– Olihan sitä minunkin aikana täydennyskoulutusta ja oli perhepäivähoidon ohjaaja. Ehkä silloin aivan alussa 70-luvulla ei niin erikoisia juttuja ollut tarjolla, mutta me perhepäivähoitajat verkostoiduimme ihan omin voimin ja kokoonnuimme joskus lasten kanssa leikkikentällä.

Latvala arvelee, että perhepäivähoitajan työn parhaita puolia on se, että siinä saa itse suunnitella työpäivän kulkunsa.

– Tietenkin työssä on omat rajat ja sääntönsä, mutta on siinä myös oma vapautensa. Perhepäivähoitajalla täytyy olla organisaatiokykyä, mutta myös joustavuutta, kun eihän se päivä aina mene niin kuin on edellisiltana suunnitellut. Ja pitää arvostaa omaa työtään, pitää olla ylpeä siitä, että on perhepäivähoitaja.

Kunnallista, hoitajan kotona tapahtuvaa perhepäivähoitoa järjestetään nykyisin Ivalossa, Törmäsessä ja tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan myös muissa kylissä.

– Perhepäivähoitajan omassa kodissa tai lasten kotona työskentelee tällä hetkellä neljä hoitajaa, joten onhan luku pieni, kun miettii, että parhaimmillaan heitä oli melkein 80. Vakinaisia perhepäivähoitajan toimia on ollut säännöllisesti auki ja uusia hoitajia palkataan, mikäli sopivia hakijoita tulee. Myös oppisopimuskoulutukset ovat mahdollisia ja niitä on säännöllisesti järjestetty, kertoi Pirkko Saarela.

Synttärikahveilla kummasteltiin perhepäivähoitajien määrän vähenemistä.

– Koko Suomessahan perhepäivähoitajien määrä on tippunut. Olisiko sillä tekemistä, että siinä kuitenkin annetaan oma koti työskentelytilaksi. Ehkä se ei sitten kaikille enää sovi ja onko maailma siinäkin muuttunut, ettei koko perhe ole valmis siihen, että se koti on myös työpaikka ja sinne tulee lapsia, pohdiskeli Latvala.

– Nykyajassa voi olla sitä, että ihmiset haluavat kodin ulkopuolelle töihin. Mutta aika iso syy vähenemiseen on varmaankin työaikamuutokset. Se oli hyvä uudistus, mutta juuri perhepäivähoidon joustavuuden kannalta huono, sanoi Saarela.

Kaikki olivat juhlakahveilla sitä mieltä, että perhepäivähoito on edelleen hyvä hoitomuoto, eikä mitenkään vanhanaikainen, vaikka maailma onkin kovasti muuttunut 50 vuoden aikana. Juhlakahveilla oli mukana myös pitkän päivätyön Inarin kunnan perhepäivähoidon ohjaajana tehnyt Aila Niemelä. Eläkepäivistä jo vuosia nauttinut Niemelä vakuutti, että varhaiskasvatustyössä on paljon hyvää.

– Kyllä perhepäivähoitoa yhteiskunnassa arvostetaan, ei minusta mitään sellaista ole tapahtunut, että tämä koettaisiin vanhanaikaiseksi. Ja perhepäivähoito tekee paljon yhteistyötä päiväkotien kesken, sanoi Saarela.

– Hoitomuotona perhepäivähoito on arvostettu. Sehän on aina ollut niin, että vanhemmat monesti haluavat tuoda aivan pienen lapsen perhepäivähoitoon. He haluavat, että pieni lapsi on siellä pienessä paikassa turvallisen perhepäivähoitajan kotona. Sitten kun lapsi hieman varttuu, niin vanhemmat monesti ajattelevat, että nyt lapsi voisi mennä päiväkotiin, jossa on enemmän omanikäistä seuraa, tuumaili Aila Latvala.

Hän sanoi, että jos nuori ihminen miettii ammatinvalintaa ja sitä, lähtisikö perhepäivähoitajan uralle, niin ilman muuta kannattaa lähteä.

– Minulle tulee mieleen vain ihania muistoja. Siinä sai vastata omasta työstä ja tutustui lapsiin ja monesti sai nähdä monen vuoden ajan, miten he varttuivat. Muistan ne talviaamut, kun ulko-ovi aukesi ja ensimmäinen lapsi tuli sieltä pakkasen keskeltä sisälle lämpöiseen. Ja muistan ne päiväunituokiot, kun kaikki tuhisivat peiton alla. Nyt ne ihanat päiväunetkin tuntuvat niin liikuttavalta, muisteli Aila hymyillen.

– Perhepäivähoito on minusta rikkaus myös sen hoitajan omalle perheelle ja lapsille. Perhepäivähoitajan omat lapset joutuvat oppimaan sosiaalisia taitoja, hyväksymään muut ja jakamaan kaiken, hän lisäsi.

Heli Magga sanoi, että perhepäivähoitajan päivään kuuluu monenmoista työvaihetta, joten aika ei käy koskaan pitkäksi:

– Meidän työhön kuuluu muun muassa ruokalistojen ja viikko-ohjelmien suunnittelu. Ja meidän pitää huolehtia, että kaikilla lapsilla on hyvä ja turvallinen olla. Työhön liittyvät paperityöt kirjaamme yleensä silloin kun lapset ovat päiväunilla. Lasten varhaiskasvatussuunnitelmissa meitä auttaa tarvittaessa muun muassa erityisopettaja.

Magga sanoi, että yllättävän paljon sitä tehdään kaikenlaista päivän mittaan:

– Päiviin mahtuu ainakin leikkejä, lukemista, lauluja, askartelua ja tietenkin ulkoilua. Meidän pihalta lähtee sopivasti polut, jotka johdattavat metsään. Siellä saamme tutkia luontoa ja ihmetellä maailmaa. Ja pihalta myös monesti kävelemme leikkikentälle.

– Kodin tilat ja piha ovat myös tärkeitä asioita päivähoidossa. Niiden pitää olla turvalliset ja toimivat.

Maggan mukaan työ on välillä haastavaa, kun perhepäivähoitaja tekee yksin kaikki asiat päivän aikana:

– Onneksi on kuitenkin kollegat, joiden kanssa meillä on hyvä yhteishenki ja olemmekin paljon tekemisissä. Me käymme muun muassa ohjatulla jumpalla ja kerhossa. On myös paljon yhteisiä leikkikenttätapaamisia ja kirjastokäyntejä.

Anne Tanhua laski olleensa perhepäivähoitajana 23 vuotta. Hän sanoi, että jos terveyttä vain riittää, niin hän tulee jäämään perhepäivähoitajan ammatista aikanaan eläkkeelle.

– Enhän minä tätä työtä tekisi, jos ei tämä olisi kivaa. Se on ihanaa nousta talvipakkasella aamulla ylös, kun tietää, että ei tarvitse lähteä raaputtamaan auton ikkunoita, vaan voi jäädä kotiin. Ensimmäinen lapsi tulee nykyisin puoli kahdeksan maissa ja siitä se päivä hiljalleen käynnistyy, hän kertoi.

Tanhua sanoi, että varsinkin silloin, jos lapsi on hoidossa monta vuotta, niin häneen kiintyy. Ja kun on ollut alalla yli 20 vuotta, niin ystävyyssuhteita syntyy ja yhteyksiä pidetään entisten hoitolasten perheisiin.

– Joku joka miettii perhepäivähoitajan ammattia, voi pelätä sitä, että tämä on yksinäistä työtä. Eihän asia näin kuitenkaan ole, sillä kyllä meille on järjestetty verkostot ja tukea löytyy. Ja paljon tapaamme toisia leikkipuistoissa, jumpissa tai vaikka kirjastossa.

Tanhuan mukaan lapset ovat aina yhtä ihania ja jotkut asiat eivät vain muutu vuosikymmenten varrella:

– Makaroniruuat, makaronimössö tai laatikko, jauhelihakastike, spagetti, nämä ruuat toimivat vuodesta toiseen.

Sitä Anne Tanhua ei osannut sanoa, muuttuuko perhepäivähoitajan työ vaikeammaksi vai helpommaksi, kun ikää karttuu:

– Tietysti se vaikeutuu silloin, jos alkaa kolottamaan sieltä ja täältä, mutta minä saan koputtaa puuta, että olen pysynyt terveenä. Ja kuulon täytyy tässä hommassa pelata. Sitä oppii jo kuulon perusteella tietämään, mitä lapset tekevät toisessa huoneessa seinän takana.

Perhepäivähoitajat ovat organisoinnin ja suunnittelun mestareita. Tanhuan mukaan tämä näkyy muun muassa silloin, kun kurakelillä tai talvipakkasella puetaan eteisessä vaatteita päälle.

– Me tiedämme, että lapset puetaan jaksottain. Laitetaan ensin villasukkia jalkaan kaikille ja sitten vaikka housut. Eihän se niin mene, että hoitaja pukee yhden lapsen valmiiksi ja toiset odottavat eteisessä hiki päässä, koska viimeinen on valmis. Ja pahimmillaan voi viimeisellä olla jo kakkakin housuissa, naurahtaa Anne.

– Ja koko ajan pitää olla itse valmiina, ei voi lopuksi jäädä miettimään, että mitähän kamppeita minä itse pukisin nyt päälleni.

– Tämä on ammatti, josta täytyy tykätä. Ei tätä varmaan muuten voisi tehdäkään. Ja perhepäivähoitajan perheen täytyy myös olla satasella mukana siinä, että hoitolapsia tulee sinne kotiin, hän vakuutti.

Tällä hetkellä kunnallista varhaiskasvatusta järjestetään lapsen äidinkielen mukaan sekä suomen kielellä että saamen kielellä. Kunnassa järjestetään myös koltansaamen- ja inarinsaamenkielistä kielipesätoimintaa, jossa elvytetään uhanalaisimpia saamen kieliä.

– Kielipesätoimintaan ja saamenkieliseen varhaiskasvatukseen saadaan vuosittain myös valtionavustusta. Kunnan eteläisin varhaiskasvatuspaikka on Saariselän päiväkoti ja pohjoisin Sevettijärven kielipesä.

– Varhaiskasvatuksessa työskentelee 79 työntekijää. Inarin kunta maksaa myös kotihoidontuen kuntalisää alle 2-vuotiaille lapsille sekä heidän alle kouluikäisille sisaruksille, jotka eivät ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä on tällä hetkellä noin 230 lasta, kertoi Pirkko Saarela.

Tänä vuonna saadaan uudet toimitilat Sevettijärven koltansaamen kielipesälle ja ensi vuonna Inarin päiväkodille sekä inarinsaamen kielipesille. Sen jälkeen kunnan varhaiskasvatuksessa alkaakin olla hyvät ja toimivat tilat jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä.

– Varhaiskasvatuksessa on tapahtunut erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana monia laki- ynnä muita muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet työn vaativuuden kasvuun. Työ varhaiskasvatuksessa on hyvin hektistä ja tilanteiden mukaan muuttuvaa ja vaatii henkilöstöltä monipuolista osaamista sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kertoi varhaiskasvatusjohtaja Saarela.

Inarin kunnan varhaiskasvatuksessa työskentelee työhön sitoutunutta ja osaavaa henkilöstöä, jossa eläköitymistä tapahtuu jatkuvasti ja tilalle tarvitaan uusia tekijöitä.

– Uusien työntekijöiden ja sijaisten rekrytointi on jatkuvaa ja tätä auttaa myös se, että työnantaja on muun muassa kehittänyt palkkausta ja työsuhde-etuja. Vastikään saatu työsuhdepolkupyöräetu on otettu ilolla vastaan ja se edesauttaa myös fyysisen kunnon ylläpitoa, joka on myös yksi tärkeä tekijä työssä jaksamisessa.

– Työssä jaksamiseen auttaa paljon myönteinen asenne, ratkaisukeskeisyys ja erityisesti hyvä työilmapiiri. Työilmapiirin ja yhteistyön kehittämiseen olemme varhaiskasvatuksessa alkaneet kiinnittää entistä enemmän huomiota, lisäsi varhaiskasvatusyksikön johtaja Krista Leivo.

Saarela arvioi, että tulevaisuuden haasteena Inarin kunnan varhaiskasvatuksessa on varhaiskasvatuspaikkojen riittävyys ja henkilöstöresurssit. Haasteita lisäävät kunnan laajuus, pitkät etäisyydet sekä kolmella eri saamen kielellä järjestettävät palvelut. Vuorohoidon järjestämistä kolmessa eri päiväkodissa on selvitelty ja sen säilyttäminen vaatii lisää henkilöstöä ja varallaolojärjestelmää.

– Ensi vuodelle on esitetty lisää lastenhoitajien toimia ja mikäli toimet saadaan täytettyä, on mahdollista vuorohoitoa edelleen järjestää useissa päiväkodeissa. Vuorohoidon keskittämistä tapahtuu tällä hetkellä lähinnä juhlapyhien aikana ja tilanteissa, joissa muun muassa lomien ja poissaolojen vuoksi henkilöstöä ei ole ollut saatavilla.

Saarelan mukana lähitulevaisuudessa selvitellään myös varhaiskasvatuksen rakenteita sekä tarvittaessa uusia tilaratkaisuja hoitopaikkojen riittävyyden takaamiseksi. Kunnan varhaiskasvatuksessa aloitettiin 3-vuotinen hanke valtion erityisavustuksen turvin, jonka tarkoituksena on edistää lasten koulutuksellista tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä tukea kasvattajia ja huoltajia lasten hyvinvointiin ja tuen tarpeisiin liittyvissä asioissa.

Saarelan mukaan lapset ovat aitoja ja täynnä elämäniloa ja heiltä saa välittömän palautteen. Silti laadukkainkaan varhaiskasvatus ei poista perheiden ja yhteistyön suurta merkitystä. Lapset ovat pieniä vain hetken ja heille annettu aika ja huolenpito tulee vanhemmillekin moninkertaisesti takaisin ja sillä on suuri merkitys lapsen elämässä.

Inarin päivähoidon historiaa

Ensimmäinen päiväkoti, Ivalon 32-paikkainen päiväkoti aloitti toimintansa 10.10.1977. Inarin kunnassa toimi myös 20-paikkainen koululaisten päiväkoti vuosina 1984-1992 Ivalon ala-asteella.

Ivalon päiväkodin peruskorjaus ja laajennus 50-paikkaiseksi päiväkodiksi toteutettiin vuosina 2007-2008. Ivalon päiväkoti peruskorjattiin ja lisäksi rakennettiin noin 200 neliön laajennus, johon sisältyivät tilat vuororyhmälle.

Vuorohoitoa oli aiemmin järjestetty vuonna 1990 perustetussa Mutamaan ryhmäperhepäiväkodissa, jonka toiminta siirtyi Ivalon päiväkotiin. Vuonna 2022 päiväkotiin rakennettiin uudet toimitilat yhdelle lapsiryhmälle. Päiväkoti on nykyään noin 80-paikkainen päiväkoti, jossa toimii viisi lapsiryhmää.

Vuonna 1989 perustettiin Saariselälle ryhmäperhepäiväkoti, joka muutettiin Saariselän päiväkodiksi 1.3.1997. Saariselän päiväkoti on noin 33-paikkainen päiväkoti, jossa järjestetään tarvittaessa myös ilta-, yö-, ja viikonloppuhoitoa. Uudet tilat Saariselän päiväkodilla rakennettiin vuonna 2019.

Ivalon päiväkoti laajeni vuonna 2019, kun Koppelontielle koulun yhteyteen rakennettiin uusi vuorohoitoyksikkö, johon keskitettiin alueen vuorohoito. Samassa rakennuksessa toimii nykyään Ivalon koltansaamen kielipesä.

Näätämössä toimi ryhmäperhepäiväkoti vuosina 2013-2018. Ennen Näätämön ryhmäperhepäiväkodin perustamista kunta osti päiväkotipalveluja Norjan Neidenin päiväkodista. Kun Näätämön alueen lapsimäärä väheni, päivähoitopalvelut siirtyivät Sevettijärvelle, jossa tällä hetkellä toimii Sevettijärven koltansaamenkielinen kielipesä.

Saamenkielistä päivähoitoa järjestettiin Inarin kunnassa alkuun kolmiperhepäivähoitona. Vuonna 1995 aloitti toimintansa Ivalossa 8+2 -paikkainen Ivalon pohjoissaamenkielinen ryhmäperhepäiväkoti ja vuonna 1996 Inarin Kirkonkylällä 8+2-paikkainen Inarin pohjoissaamenkielinen ryhmäperhepäiväkoti.

Inarin Kirkonkylään perustettiin suomenkielinen ryhmäperhepäiväkoti vuonna 2006, jonne siirtyivät työhön kotona työskentelevät perhepäivähoitajat. Ivalon pohjoissaamenkielinen ryhmäperhepäiväkoti muutettiin Ivalon päiväkodin pohjoissaamenkieliseksi ryhmäksi 1.1.2014 alkaen.

Vuonna 2012 peruskorjattiin Inarin koulun vieressä olevat entisen asuntolarakennuksen tilat, joihin perustettiin Inarin päiväkoti. Inarin ryhmäperhepäiväkodit muutettiin Inarin päiväkodiksi, jossa toimi alkuun 2 ryhmää, noin 20-paikkainen suomenkielinen ryhmä, jossa järjestetään tarvittaessa myös ilta- ja viikonloppuhoitoa sekä noin 15-18-paikkainen pohjoissaamen ryhmä. Tällä hetkellä Inarin päiväkodin kolme ryhmää, suomenkieliset ryhmät ja pohjoissaamenkielinen ryhmä Urbi, toimivat väistötiloissa kolmessa eri omakotitalossa. Uudet toimitilat sekä Inarin päiväkodille että inarinsaamen kielipesille valmistuvat ensi vuonna.

Ivalossa ja Sevettijärvellä toimii 8-paikkainen koltansaamen kielipesä. Ivalon koltansaamen kielipesä aloitti toimintansa 23.6.2008. Sevettijärven koltansaamenkielinen kielipesä siirtyi Inarin kunnan toiminnaksi vuonna 2015 Saa´mi Nue´tt ry:ltä, joka järjesti kielipesätoimintaa Sevettijärvellä vuosina 2010-2015.

Inarissa toimii kaksi 8-12-paikkaista inarinsaamen kielipesää: Piervâl ja Piäju ja Ivalossa 8-paikkainen Kuáti. Inarinsaamenkielistä kielikylpytoimintaa on järjestänyt Anarâškielâ servi ry, jolta kunta on ostanut palvelut vuodesta 2002 alkaen. Inarinsaamenkielinen kielipesätoiminta siirtyi liikkeensiirtona kunnan toiminnaksi vuonna 2021.

Perhepäivähoitajan työssä täytyy lasten olla lähellä sydäntä, jotta tätä työtä jaksaa tehdä, sanoo Ivalossa kotonaan perhepäivähoitajana toimiva Kirsti Huhtamella.