Pellon kirjasto juhlii 100-vuotista taivaltaan – onneksi tulipalot eivät tuhonneet koko kirjavalikoimaa
Pellon Vuoden maaseutuyrittäjä Juha Eeronheimo: ”Kolme päivää plokkasimma villoja, eikä niistä saanut edes polttoainerahoja”
Kantorinkkaa, pyöräkärryä ja ahkiota – välineiden avulla pienikin lapsi pääsee heti harrastamisen makuun
Avotalossa vangin päivät ovat työntekoa, mutta kalaan ja kauppaankin pääsee – ”Parasta on, että voi itse mennä ja tulla ovesta”
Timo K. Mukka oli myös tavallinen ja arkinen kirjailija – kirjallisuuden historiaa synnytettiin Pellossa
Avoin keskustelu lisää tietoa hirvikoetoiminnasta – yhteistyötä haluttaisiin kehittää Tornionjokivarren yhdistysten kanssa
Kädestä suuhun eläminen kostautui jäädytysongelmina – syksyn ensimmäiset pelit siirtyivät kotihallista muualle
Miekojärvellä sijaitsee Pellon ainoa padelkenttä – entisen leirikeskuksen pihamaa on saanut uutta eloa
”Kun tekee mieli olla ilkeä, mene puhumaan aikuiselle” – Toni Nyströmiltä suoraa puhetta koulukiusaamisen seurauksista
Salakuljetus haastaa rajoilla yhä pohjoisempana – Pelloon uusi silta ylitettäväksi panssarivaunuillakin